Aamu valkeni kovasti pilvisempänä kuin tiistai, mutta siitä huolimatta päätettiin lähteä ajoissa San Franciscoon ja heti ensimmäisenä suunnata Twin Peaksin näköalatasanteelle. Täältä tarjoutuikin aivan huikeat näkymät keskustaan.
Reissun ainoat etukäteen varatut liput ostettiin Alcatraziin, sillä kaikki blogit ja reissukertomukset varoittelivat että liput loppuvat monesti kesken suosituimpina aikoina. Nähtävästi huhtikuinen keskiviikko ei ollut piikkiaika, sillä vielä laituriltakin olisi saanut samalle päivälle lippuja.
Tunnollisina suomalaisina käytiin hetki jonottamassakin ”prepaid tickets”-jonossa vain kuullaksemme että meillä on niin nohevasti ostetut liput että niillä voi marssia suoraan lautalle.
Turhaan ei Alcatrazin audio-kierrosta ole kehuttu, mielenkiintoista faktaa tulvi kuulokkeista aidon kuuloisella äänimaisemalla höystettynä. Kannattaa varata matkaan omat kuulokkeet, laitteeseen menee ihan normaali 3,5mm plugiliitin. Ainoa miinuspuoli reissussa oli että lähdettiin kirjaimellisesti takki auki matkalle ja vilu pääsi iskemään pahemman kerran kierroksen aikana. Vinkkinä muille, kannattaa varata ihan piposta lähtien reppuun vaatetta matkaan jos matka ei satu aivan lämpimimpään kesäaikaan. Tuuli kyllä hoitelee auringon lämmittämän ilman tehokkaasti. Saapa nähdä onko huomenna kuinka kurja olo – ainakin kurkku on melko karheana tällä hetkellä.
Todellinen yllätys koettiin kiertokävelyn lopuksi, kun kirjakaupassa istuskeli 85-vuotias Bill Baker. Herra oli Alcatrazin alkuperäisiä vankeja ja oppinut The Rockissa ollessaan shekkien väärentämisen jalon taidon. Siitä seurasikin kymmenien vuosien vankilakierre eri pituisin tuomioin. Onneksi nykyisellään Bill on kaidalla tiellä ja hänen kirjoittamaansa Alcatraz-kirjaa onkin myyty yli miljoonalla dollarilla. Toivottavasti siitä on muutama dollari jäänyt kirjoittajallekin.
Paluumatka lautalla sujui nopeasti kuuman kaakaon saattelemana. Nälkä oli jo melkoinen, mutta onneksi paluun aikana hakutuloksista suodatettu ravintola sattui sijaitsemaan suoraan Pier 33:n kohdalla tien toisella puolella. Ei muuta kuin cheese burgeria naamaan Hillside-ravintolassa. Harmittavasti huomasin vasta tilauksen jälkeen, että paikan signature-dish olisi ollut hitaasti kypsytetyt ribsit..
Ruoan jälkeen oli jäätynyt naama sen verran sulanut, että päätettiin lähteä kävelemään Fisherman’s Wharfin alueelle, tarkemmin sanottuna Pier 39:n viereen seuraamaan murs… merileijonien touhuja. Näiden veijareiden leikkiä olisi voinut seurata varmasti useamman tunnin ajan. Pientä painia nuorempien urosten toimesta kokeneempien kavereiden köllötellessä vieressä ja voisin melkein vannoa että osa pudisteli päitään ”voisitteko asettua että saa rauhassa ottaa aurinkoa” -tyyppisesti.
