Morro Bayn jälkeen oli tarkoitus ajella PCH:ta pitkin Montereyhin, mutta siitähän on pari siltaa poikki matkan varrelta, joten kiertelyhommiksihan se meni. Mutta kiertotietä tutkaillessa hoksattiin, että (melkein) matkan varrella on Hearst Castle. William Hearst rakennutti kukkulan laelle huvilaa yhteensä 28 vuotta eikä siitä siltikään ehtinyt tulla valmista. Melkoisen hulppea mökki siellä kuitenkin on edelleenkin. Aikoinaan tiluksilla oli yli 90 lajin eläintarha, huipulle vievän tien varrelta saattoi bongata leijonia, seeproja, biisoneita yms.
Jos koskaan olet Kalifornian keskirannikolla, niin tuolla kannattaa kyllä ehdottomasti käydä. Sisäänpääsy oli 25 dollaria ja täysin hintansa väärti. Ylhäällä saa kiertokävelyn jälkeen katsella paikkoja vielä itsenäisestikin eikä kiirettä pois ole. Meille sattui vielä aivan mahtava opas, joka kertoi mahtavia tarinoita paikan aiemmista omistajista ja kävijöistä. Yllättäen oltiin jokaiselta stopilta lähdössä myöhässä eteenpäin, kävipä jopa niin että seuraavan porukan opas joutui ruokasalista hoputtamaan meitä eteenpäin kun tarina vaan jatkui ja jatkui.
Yksi mieleenpainuvimmista oppaan heitoista oli, ”jos joku täällä näyttää kullalta, se on kultaa”.
Kuten sanottua, siltojen takia ei suoraan pohjoiseen päästy enää joten palattiin muutama kymmenen kilsaa takaisinpäin ja kurvattiin Green Valley Roadin (46) kautta Paso Roblesiin. Tie oli kyllä kerrassaan nimensä veroinen, kauniita ruohokukkuloita ja loputtomalta tuntuvia viiniviljelmiä. Tälle seudulle (San Louis Obispo) olisi helposti voinut jäädä Buelltonin (Santa Ynez) tapaan pariksi yöksi tutustumaan paikallisiin viineihin.
