Hearstin linnalta palattiin parikymmentä kilometria takaisinpäin ja suunnattiin Hwy 46:sta pitkin Paso Roblesiin. Tällä välillä maisemat olivat vähintäänkin yhtä henkeä salpaavia kuin PCH:lla merinäköalat. Vehreitä kukkuloita ja loputtomia viinitiluksia.
Paso Roblesissa pysähdyttiin syömään Big Bubbas Bad Barbeque -ravintolaan. Paikka oli saanut erityisen hyviä arvioita ribseistään, joten ainoa kysymys tarjoilijalle olikin että minkätyyppiset ribsit on sitten ne THÖ ribsit täällä. Tarjoilija empimättä suositteli spare ribsejä joten yksi räkki niitä tilaukseen. Otin myös kokeilun vuoksi savustettua rintapalaa (smoked brisket), mutta se osoittautui korkeintaan keskinkertaiseksi. Olivat menneet hyvän lihan pilaamaan turhan rajulla pippuripinnalla. Ribsit sen sijaan olivat mehukkaita ja liha tipahti lautaselle luuta ravistelemalla. Mmm-mmm.
Loppumatka I-101:sta pitkin menikin leppoisasti, tie oli hyvässä kunnossa ja matkan varrella oli loistavia pitkiä suoria joilla pystyi kaasut..katselemaan kauniita maisemia tarkemmin.
Montereyhin saavuimme juuri ennen auringonlaskua ja koitettiinkin hoputtaa sisäänkirjautumista. Laukut äkkiä huoneeseen ja mars mars rantaan. Saavuimme majakalle juuri sopivasti auringonlaskun aikaa vain huomataksemme että pilvet olivat valuneet taivaanrantaan estämään näkymän aurinkoon. Kerrassaan harmillista. Noh, vielä on pari mahdollisuutta San Franciscon päässä napata Tyynen valtameren auringonlasku kameraan.
Selkeästi turistikausi ei ollu vielä alkanut Montereyssa, sen verran sotkussa oli paikat vielä talven jäljiltä. Porealtaasta puuttui poreiden lisäksi vesi ja uima-altaassa oli sen verran ylimääräistä törkyä ettei sekaan juuri tehny mieli hypätä.
